Ihmettelen aina kun ihmiset hehkuttavat jotakin koiraansa, että tämä on heidän elämänsä koira. Minusta kaikki ovat aina olleet tärkeitä, etenkin tollerit. Tai sitten minulle on vain osunut hyviä koiria, en tiedä. Pyry oli tärkein pitkään, se oli mahtava koira kaikinpuolin, itsevarma, aina valmis toimintaan ja joistakin äijätouhuistaan huolimatta sen kanssa oli hauska opetella noutajaharrastusta. Sen kanssa tuli tehtyä monta asiaa ensimmäistä kertaa, kun se oli eka näyttely- ja koekoira.

Hulda oli eniten minun perääni, odotti kotiin, ja lähti aivan varmasti perässä ovesta, jos ovi ei ollut takalukossa. Se myös vahti ja vartioi, ja tämä huolehtimisen tarve näkyikin siinä, miten superhienosti se hoiti pentujaan. Huldan muistoista tärkeimpiä ovatkin ne ajat, kun sillä oli pentuja. Toki Tollershown VSP ja jälkeläis-ja kasvattajaryhmien voitot 2012 olivat hienot, ja jäivät mieleen. Hulda myös tutustutti minut kasvattamisen iloihin (ja murheisiinkin). Ja Hulda oli näppärä noutajakin, bravuurina hienot palautukset käteen.

Nasu on erityinen, eikä vähiten siksi, että sen sai käsiinsä jo muutaman kymmenen sekunnin kuluttua syntymästä. Ensimmäiset ajatukset olivat: kylläpä on jäntevä tyttö tämäkin, ja heti mietti kumpi näistä kahdesta syntyneestä tytöstä mahtaa olla se oma. Jos Nasua jotenkin kuvailee niin se on helppo koira. Kotona rauhallinen ja hyväkäytöksinen, sopivan sosiaalinen ihmisille ja toisille koirille. Tosin pitää puolensa, jos tarve vaatii. 

Nasu on kyllä koiristani kaikin puolin edennyt nopeimmin, vaikka se itseasiassa sai viettää vapaimman nuoruuden (tosin Huldan rautaisessa otteessa). Sen ensimmäiset kimppatreenit olivat silkkaa pelleilyä. Se on vain perusluonteeltaan niin toiminnanhaluinen, itsevarma ja sitä kautta se ei ota helposti stressiä, joka on aika toimiva yhtälö harrastuskoiralle.

Toki se on itsenäinen, mutta ahneena sen kouluttaminen on kuitenkin ollut sitten yksinkertaista, kun on saanut perusasiat (kuten luoksetulo) kuntoon. Näin jälkiviisaana sanon, että malttia olisi voinut kyllä rakentaa jo pentuna, se on hiukan kostautunut noutoon karkailuina. No mutta eipä kai pitäisi valittaa, voihan se olla, että tämä leikkisä lapsuus ja itsenäisen luonteen säilyminen näkyy tuolla mejässä.

Tämä kaikki aasinsiltana sille, että onhan meillä ollut Nasun kanssa ihan huippukesä. Vuosi on kisattu Mejää, ja nyt se vuosi huipentuu lajin SM-kisoihin. Se teki 8 peräkkäisen hukattoman koejäljen, ja niukalla yhden makauksen tarkemmalla merkkauksella voitti piirinmestaruuskisat. Nyt vain meni loppukausi uusiksi. (Tosin pari misseilyreissua ennätetään käydä, mutta loppukesään kaavailluille taippareille ei tunnu kalenterista löytyvän paikkaa.)