Huldan urosvalinta tuottaa suurta päänvaivaa. Moni on jo sanonut, että hellitä kriteereistä, mutta sitten minusta voi jättää koko projektin väliin. Toivoisin kuitenkin, että yhdistelmä tuo myös jotain rotuun. Ja haloo; olen jo valmis hellittämään ulkonäkökriteereistä, eli EH riittää, eli että koira on kutakuinkin rodunomainen yksilö ja sillä on riittävät raajojen kulmaukset, eli se liikkuu hyvin. Mutta sopivalla uroksella on oltava muuta annettavaa, mielenkiintoinen suku, hyvä terveys ja miellyttävä luonne sekä poikkeuksellinen riistainto. Luotan myös intuitiooni eli siksi haluan tutustua koiraan ennakkoon. Tämä rajoittaa mielestäni ulkomaisen uroksen käyttöä, mutta toki sinnekin päin on katsottava, etenkin jos niiden jälkeläisistä löytyy tietoja.

Haaste on se, että sopivia sukulinjoja on vähän. Ulkomaiset tuontiurokset ovat kysyttyjä, ja niitä varaillaan jo pentuina. Hienoa, jos harrastajat tuovat ulkomailta koiria. On aivan mahtavaa, että niille hankitaan koetuloksia ja tutkitaan terveys huolella. Jotkut kasvattajat tuovat koiria myös omaksi jalostusmateriaalikseen, nythän urosten käyttöä on rajattu. On jopa sanottu, että ei niitä tarvitse käyttää missään kokeissa, kun on tarkoitus käyttää vaan itselle. Miksi ne ylipäätään ovat sitten jalostusmateriaalina, jos niiden tosiasiallisesta käyttöarvosta ei ole näyttöä? Valitettavasti pennunomistajat ovat vieläkin sitä mieltä, että vieraalta kuulostava koirannimi on tae jostakin laadusta tai kasvattajan pyrkimyksistä, näinhän se ei ole.

Eli mitä siis toivoisin ja ehdottaisin? Toivon, että pystyisin käyttämään jalostuksessa koiria, joilla on kattavat terveystulokset kaikilla sisaruksillaan ja myös käyttötuloksia. MH-kuvauksen tai luonnetestin soisi tulevan itsestäänselväksi osaksi kasvatustyötä. Siihen kun ei tarvitse treenata tai harjoitellakaan. Olen valmis viemään sinne muuten potentiaalisen uroksen, jos tuntuu, että koiran omistajan oma aika tai osaaminen ei riitä. Ottaako kukaan haasteen vastaan?

Toivottavasti muutama mielenkiintoinen uros terhistäytyy ja hankkii tuloksia,  että saan edes muutaman koiran TOP5-listalle.

Kiitos ja anteeksi:  Kiitokset jo nyt pentutiedustelijoille mielenkiinnosta. Erityisesti toivon suurta kärsivällisyyttä heille, jotka odottavat Huldan seuraavaa pentuetta. Anteeksi jos kylvän mieliinne epävarmuutta.