Kolmannet Belle fox- treffit pidettiin Pieksämäen Kukkaroniemen leirikeskuksella lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, ja kun huomasin, että Lotta kirjoittaa omassa blogissaan niin vetävästi treffeistä, niin klikkaan suoraan sinne lucanseikkailut.blogspot.com/. Kuvia löytyy täältä.

Treffeiltä jäi mieleen päällimmäisenä tyytyväisyys.-Aivan mahtavia koirakoita, jotka ovat aivan mahdottoman innokkaita tekemään. Koirakot olivat upeasti edenneet harrasteissaan, joita kävimme jo hiukan kokeenomaisemmin läpi kuin aiemmin. Ajattelen, että kynnys aloittaa koeuraa madaltuisi, kun yhdessä käymme läpi sitä, mitä edessä on. Pääpaino oli taipparitreenissä, tokossa sekä mejässä. Erityisesti kasvattajan sydäntä lämmitti onnistumiset riistatreeneissä sekä yhteistyö tokossa :). "Belleri möllitokoissa" nähtiin mm. aivan huikea 197 pisteen alokasluokan suoritus Nellillä ja Ellulla! Kiitokset kummikouluttajillemme Seija V ja Tuija L!

Porukat muistivat meidän mejätiimia herkku- ja lahjakorilla, kiitos vielä tuhannesti siitäkin!

Terveysasiat ovat olleet mielessä myös, kun olen miettinyt Huldan mahdollista seuraavaa pentuetta. Ilokseni voin kertoa, että kolmet silmät on tsekattu ja hyviksi havaittu. Kamulla kasvaa kaksi pientä karvaa silmään päin kuten äidillään. Luustoltaan se on kuvattu, käännelty ja väännelty selkärankaa myöten, ja on kaikinpuolin terve. Hyvää jatkoa harrastuskoiran uralle, joka muuten jo alkoi TOKO:ssa hienolla alokasluokan ykköstuloksella! Lucalla on terveet silmät ja lonkat, mutta Lotan ja minunkin harmiksi kyynärissä oli hiukan huomauttamista. MUTTA ihanassa ja kaikin puolin muuten terveessä koirassa ykkösen kyynärät on murheista pienin, joten kuono kohti vaan sitä, mitä mielitte!

Rialla on terveeksi peilatut silmät. Muita tuloksia kertoilen sikäli kun niitä tulee, ja viralliset tuloksethan löytyvät koiranetistä. Tollereiden osalta kaikkea sieltä ei kuitenkaan näy, mutta onneksemme olemme ainakin toistaiseksi välttyneet vakavilta ja koiran elämänlaatuun vaikuttavilta sairauksilta (koputtaa päätään). Pari pentua on saanut muita tarkemmin katsoa, mitä suuhunsa laittaa eli niillä on epäilynä jonkinsortin ruoka-aineallergia. Yhdellä nartuista oli myös hankala valeraskaus juoksujen jälkeen. Tätä tietoa sakki on käsittääkseni kuitenkin hyvinvoipaa.

Sitten! Olen noin puolen vuoden ajan etsinyt tosissani Huldalle ulkomaista urosta. Nyt se on löytynyt, laakit on ostettu ja maksettu! Odottelen nyt, että ehtiikö lasti pakastespermaa tulemaan Suomeen ennen Huldan seuraavia juoksuja. Uros on kerrassaan fiksu ja upea koira, hyvin aktiiviselta  omistajalta. Koiralla on rotunsa ainoana korkein mahdollinen metsästyskoetulos  ja korkea näyttelyvalion arvo. Koira kisaa myös tokossa, agilityssä ja rallitokossa. 

Ja melkein jo unohtui... eli lisään vielä senkin, että kävimme Lohjalla SNJ:n päänäyttelyssä 9.10, jossa saimme kaikki sileän ERI:n.  Cera voitti nuorten narttujen luokan, ja hyvin sijoittuivat muutkin, mutta SA:ita ei saatu. Mutta kasvattajaryhmä tuli kokoon tälläkin kertaa ja tuloksena KP3! Vasemmalta Hertta ja Sanna, Cera ja minä, Cilla ja Ria sekä Luca ja Lotta. Kuvaajana wanna-be-tolleristi-some-day Anni.