Nallille on tulossa kolmas pentue. Eräkaveri Pessi Leppävirralta kävi vierailulla 20.3. ja 22.3, joten kesäpentuja odotellaan jos vain tärppäsi.

Kakkospentueen naperot ovat jo maailmalla, ja kävimme sitä ennen perinteisellä 6-viikkoisvisiitillä. 7 urosta ja yksi narttu olivat aivan hurmaavia nappuloita, ja tosi tasaisia kooltaan, kaunispäisiä ja useimmilla tummat manttelit. Eläinlääkärin tarkastuksessa kaikki oli ollut muuten OK, paitsi narttupennulla oli lievästi yläpurenta. Toivottavasti kasvun myötä tasoittuu.

Kaikki pennut menivät jänisajureiksi. Lykkyä vaan uusiin koteihin. Kovasti toivoisimme, että joku innostuu näyttelyistä ja kokeista. Uudistan myös optiopalkkiojärjestelmämme: pentueen ensimmäinen koekävijä saa erikoispalkinnon ja valiot magnum-pullon kuohujuomaa:). Rohkenisin nimittäin väittää, että pennuista löytyisi kauneuspuolen valiokin/valioita, jos vain omistajilla on mielenkiintoa. Ottakaa vaan yhteyttä, jos haluatte apujoukkoja näyttelyyn tai kokeisiin. Mielellämme neuvomme, opastamme tai vaikkapa handlaamme, jos on tarvetta.

Mutta kuten pentujen kasvattaja oivasti totesi: Näistä tulee metsästyskoiria.

Tölpänsalon Rokka nähtiin myös, kun Pohjoisen poika palasi takaisin kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan. Komia ilmestys. Ilmeisesti Tölpänsalolla ollaan Nalliin (ja ensimmäiseen pentueeseen) tyytyväisiä, kun suunnittelevat jo uusintakierrosta :). Näemmä Nalli hoitaa meillä mallikkaasti nämä rodunjalostuksen ja käyttökoiran hommat.

Kävin Huldan kanssa Mäntän talvinomessa. No, olihan meillä sentään onnistunut ohjaus. Sovitaan vaan, että oli ohjaajasta kiinni. *huokaus*. Se (minä itte siis) kun otti vähän liiankin rennosti. Onneksi treenikaverit ja sisarukset pärjäsivät hienosti.