Pyry sai viime viikon torstaina kaksi kouristuskohtausta, joista viimeisimmän näin itse alusta loppuun. Sille tuli tyhjä ilme silmiin, sitten rojahti nurin lattialle, huulet käpristyivät ja sen jälkeen jalat heiluivat holtittomasti ja suusta valui vaahtoa lattialle. Tätä jatkui 10-15 minuuttia, jonka jälkeen koira oli vielä aika lailla poissa tolaltaan kunnes rupesi pyrkimään noin puolen tunnin kuluttua pystyyn, jalat pettivät jne. Kohtauksen jälkeen se vaelsi ympäri yläkertaa koko yön. Tämä kohtaus tuli iltayöstä. Siinä yötä valvoessa ja koiraa seuratessa tuli jo luvattua Pyrylle matka viimeiselle portille.

No, aamulla se näytti jo paremmalta, ja päätinkin, että kuuntelen ensin eläinlääkäriä ennen kuin teen päätöksen. Hän totesi, että on tosiaankin ne kaksi vaihtoehtoa eli lopetus tai sitten voimme vielä yrittää hoitoa. Etenkin kun koira oli siellä pirteä ja liikkui hyvin. Pyry sai epilepsialääkkeet. Sairauden etenemisen kannalta on kriittisintä se, että pääsevätkö kohtaukset uusimaan. Kohtausherkkyys lisääntyy, ja eihän sitä sitten pumppu kestä. Verinäytteistä ei löytynyt mitään, eli maksa ja munuaiset ovat kunnossa.

Pyryn viikonloppu meni humalaisesti hoiperrellen. Kohtauksia ei ole toistaiseksi tullut uusia, mutta Pyry ei ole missään nimessä entisellään eli katsotaan nyt lähteekö kunnolla virkistymään. Syö hyvin, eilen jopa leikki, mutta takajalat eivät oikein tahdo kantaa -- ihme kyllä ulkona se virkistyy. 

Vanhan koiran kouristusoireet eivät johdu perinnöllisestä epilepsiasta, vaan todennäköisimmin siitä, että päässä ei ole kaikki ihan kohdallaan. Magneettikuva kertoisi, mutta miksi enää sellaista ottamaan. Katsotaan nyt, mitä päivät tuovat tullessaan. Saatiinpahan ainakin Pyry kotiin Huldan juoksujen jälkeen ja voidaan kaikessa rauhassa nauttia joistakin hyvistä hetkistä ystävämme seurassa.

Todettiin eläinlääkärilläkin, että harva koira on hätkähtämättä, kun otetaan verikoe. Sellainen se on ollut aina, rautahermo.

Mutta vanhuus taittaa meistä vahvimmatkin.