Rantasalmella vietettyyn viikonloppuun mahtui jännitystä, hauskoja hetkiä ja helpotusta. Ensinnäkin Juha ampui suurimman hirvensä jahdin ensimmäisenä päivänä lauantaina. Hirvikoira kyyditti ison uroshirven Massilanmäessä Juhan tornin eteen, ja hän pääsi ampumaan liikkuvaa hirveä avoimeen maastoon noin 50-60 metrin päähän. Hyvä osuma - hirvi jatkoi toistasataa metriä kunnes putosi. Komeat 11-piikkiset lapasarvet odottavat nyt keittämistään.
Sunnuntaina kävimme Huldan kanssa toko-kokeissa kirkonkylällä, ja Rantasalmen kennelyhdistyksen hyvin järjestetyt pienet kokeet menivätkin meidän tasoisesti. Seuraaminen (kytkettynä 8,5 ja vapaana 6)ja liikkeestä seisominen (8) tahmoivat eniten, mikä ei ole yllätys. Paikallapysyminen, maahanmeno ja hyppy olivat puolestaan kymppiliikkeitä. Ja muista taisi tullakin sitten ysit. Yhteensä 172 pistettä ja kokeen 4/7 sijoitus. Iloitsemme siis alokasluokan ykköstuloksesta. Edelliseen kokeeseen verrattuna hidastin itse tempoa sekä annoin selkeämmät käskyt (näkyi etenkin maahanmenossa), ja välitauot tsemppasin sitten koiraa ja vire pysyikin hyvänä.
Ehdimme kokeen jälkeen lasten ja koirien (Leevi, Pyry ja Hulda) kanssa lenkille. No Leevi löysi tietenkin edellispäiväisen hirvenpään isosta pienpetoloukusta ja jäi nalkkiin. Se ei kumma kyllä opi koskaan :), ahne kun on. No koira tuli pelastetuksi, muuta vahinkoa ei tapahtunut kuin se, että ansa laukesi.
Ja se vaarallinen tilanne. Paluumatkalla menimme myös Parkumäen muistomerkille, joka vastaa korkeudeltaan 2-3 kerroksista taloa. Tuike kiipesi yksikseen raput betonitornin huipulle, ja Touko ja minä jäätiin maan kamaralle. Minä sitten jonkun väläyksen saaneena laskin Huldan sinne perään...
Koira oli suorilta ponkaissut tornin ylätasanteen muurille niin että jäi mahastaan roikkumaan muurille niin, että etujalat olivat jo tornin ulkopuolella. Ilmeisesti Huldalla oli kai ajatuksenaan joko katsella maisemia tai sitten hypätä yli. Tuike onnistui vetäämään koiran takaisin melkoisen huudon saattelemana. Läheltä piti - ja sydän läpättää vieläkin!
