Joulupukki on nyt haukuttu ja puruluupaketit ahmittu. Hulda aloitti juoksunsa 22.12., joten herrakoirat lähtivät joulun jälkeen Riistavedelle. Huldan logiikalla seuraavat juoksut on sitten juhannuksena. Uudenvuodenaattona selvisimme Tuiken ja Huldan kera täpärästi kaatuvan kuusen alta  tai oikeastaan Tuike sinne paineli-- siis kaupungissa. Ikikuusi kaatui suoraan pyörätiellä eteemme, kun menimme raketteja katsomaan. Ja laho kuin mikä, tosin päällepäin ei sitä näkynyt. Taloyhtiön asukkaat kertoivat, että olivat yrittäneet saada kaupunki kaatamaan puut pois tästä noin 10 vanhan puun ryhmästä.

Puu varoitti ennen kaatumistaan rusahtamalla. Onneksi pysähdyin ja sain kiljaistua tytönkin takaisin. Katsoimmekin sen jälkeen sopivasti Myrsky-elokuvan, Kaisa Rastimon ohjaustyö kertoo Berliinin muurin viimeisen vartiokoiran pennusta, joka salakuljetettiin kotikoiraksi Suomeen. Monessakin mielessä hieno ja oivaltava kotimainen eläinelokuva, parempi kuin koirankynnenleikkaaja ainakin minusta. No, Janne Virtanen ei osannut leikistikään soittaa viulua, tuumasi Tuike ja koiriin oli aika epäuskottavasti lisätty murinoita, lisäsi äippä. Mut arkielämän kuvaus osui kohdilleen, ja hienosti kuvattu ja leikattu.

Rinnastan elokuvan viimeisen Koiramme-lehden juttuun, jossa kennelliiton hallitus ja valtuusto hyssyttelevät. Rastimo ottaa kantaa ottamatta kantaa, taide siihen pystyy. Jokaisella koirarodulla pitäisi olla sen rotuun nähden kohtuullisen ominainen ympäristö. Myönnän kyllä itsekin, että  kaupunki ei ole ihanteellinen ympäristö millekään koirarodulle tai niiden kasvattamiselle - jotain voi kuitenkin tehdä itse, eikä vähiten sillä että käy koiransa kanssa riittävästi ulkona. Lähden siis lenkille...:)

Mut sen vielä kerron, että pääsimme Tuiken kanssa tapaamaan aivan hurmaavia 6 viikkoisia pikku tollereita ennen joulua. Meno oli sanoisinko vauhdikasta ihan koko porukalla. Pari varsin täpäkkää urosta tarrasi suoraan kiinni sormiin :). Kiitokset Ninalle ja onnea uusille onnellisille omistajille. Tämän pentueen huiman tarinan voi lukea Jadored´s vuodatuksesta, josta löytyy linkki kuviinkin.