torstai, 19. marraskuu 2015

Belle Fox blogi muuttaa

Jatkossa blogini löytyy bloggerista http://bellefox.blogspot.fi/?m=1.

Syy tähän on vuodatuksen kuvien käsittelyn kankeus mobiililaitteilla. Pahoitteluni, toivottavasti uusi osoite tulee tutuksi. Aion jatkossa olla ahkerampi! Tekisi niin mieleni kirjoittaa monista tolleriasioista ihan reippaasti ja omalla nimellä. Saas nähdä aukeaako sanainen arkku. Nyt kuitenkin keskitytään pentuihin :). Tule perässä!

sunnuntai, 15. marraskuu 2015

Meillä on pentuja!

Belle Foxiin syntyi aamuyöllä kuusi kaunista ja virkeää tollerinpentua. Lämmöt olivat alhaalla (+37 C) aamulla, mutta sitkeästi vain ajattelin, että ei ne vielä... No illalla sovittiin kuitenkin vahtivuorot, ja  Nasu päätti itse käydä minut herättämässä klo 1. Tuike kertoi, että on ollut levoton ja pyytänyt tiheästi ulos. Pari tuntia oli voimakkaampia supistuksia, ja ne asettuivat, yritin vielä nukkua mutta sittenpä eka tyttö tulikin tasan klo 3. Iso vaalea tyttö 415 g. Sen jälkeen melko tiivistä ja tasaista tahtia tuli veljeksiä 4, tasakokoisia 350g. oli 3 ja yksi hiukan pienempi 314 g. Homma ohi kahdessa tunnissa. Hiukan mietin, että oliko siinä kaikki ja tunnustelin päältäpäin. Hiukan oli kovempi kohta aika ylhäällä, mutta kun Nasu oli rauhallinen, kävi jo ulkona ja pesulla. Ja joi, tarjosin märkäruokaakin, sen se skippasi.

Katseltiin ja punnittiin pentuja, siivottiin laatikkoa. Olinkin jo unohtanut, miten veristä touhua tämä onkaan. Nasu istui ja nuoleskeli pentujaan, kunnes pieni irvistys ja plop. Saimme vielä yhden tytön! Tarmokkaan pikkunasun, 350 g. Nyt tuli pieni onnenkyynel, niin kovin narttuja tästä pentueesta toivottiin.

Nasu hoiti hommat upeasti, äitinsä tyyliin. Hiukan vain kuivailtiin ja siirrettiin syrjään, huolehdittiin että pysyvät lämpiminä kiivaimpaan aikaan. Mutta on tämä jännittävää, aina.

Nasulassa on nyt kuusi hienoa virkeää pentua. Ihanaa, että kaikki meni hyvin. Pennut ovat väritykseltään aika tasaisia, vahvasti Nasun värisiä. Yksi hiukan tummempi poika.

Nyt sitten ihmetellään näitä, ja minä mietin, miten pakka jaetaan. Itse ottaisin niin mielelläni jonkun noista pojista, mutta kyllä se pienimuotoisen kasvatuksen kannalta on hankala ratkaisu. Juttelen nyt kaikkien kanssa, valitettavasti tosi mukavia tolleriharrastajia jää ilman narttua. Parille vinkkinä, kannattaa ottaa uros, ja leikatkaa se kotona oleva narttu.

Uroksilla tulee olemaan toki jalostusarvoa, jos vain kaikki hyvin menee. Parhaani tein ja itsellä on hyvä fiilis tästä pentueesta. Ja katsokaapa tuota sukutaulua, eilisen ja tämän päivän huippunimiä!

 

 

 

 

 

 

 

perjantai, 13. marraskuu 2015

Loppusuoran kuulumisia Nasulasta

Nasun odotus on nyt loppusuorilla, ja selvästi sen olo alkaa olla jo tukala. Se jaksaa kuitenkin leikkiä uuden possulelunsa kanssa ja pentulaatikko (Nasula) on jo kasattu. Lenkit ovat lyhentyneet Nasun tahtisiksi viime päivinä, eli emme enää tee pitkiä metsälenkkejä. Viikko sitten se teki vielä oikein mukavan pienen noutotreenin, kun tutustuimme mahdolliseen pennunottajaperheeseen.

Sen maha on ollut nyt löysällä, ja vatsassa käy kova kuhina. Emme menneet röntgeniin, kun minusta pentuja on kuitenkin useampi, enkä halunnut stressata koiraa.

Se kävi viikko sitten eläinlääkärillä, kun se sai toisen herpesrokotteen. Päätin rokottaa Nasun tuota erittäin ikävää kohtu- ja pentukuolemiin johtavaa herpesvirusta vastaan, koska Nasu on ikäänsä nähden jo matkustanut paljon ja osallistunut moniin koirien massatapahtumiin. Nuori eläinlääkäri ei ottanut kantaa pentumäärään, kuuli kuitenkin useita sydänääniä hänkin.

Progetulosten perusteella näyttää erittäin todennäköiseltä, että pennut syntyvät aikaisintaan maanantaina.

Suurkiitokset kaikille jo pentua kysyneille! Tämä yhdistelmän nartut tuntuvat erityisesti kiinnostavan (paljon!) ja olen oikein innoissani kaikesta, monista viesteistä ym. Uroksien osalta kysyntää on ollut selvästi vähemmän jota ihmettelen, sillä nimenomaan syksypennuista ja uroksista voisi jo ensi syksynä opettaa metsästyskoiria. UROKSIA VOI JA KANNATTAA SIIS EDELLEEN TIEDUSTELLA! Toki päivitän tilannetta tänne.

Nasu is feeling big, but she still has energy to play and take short walks. I have received some very nice puppy inquires. Thanks a lot, I appreciate it allready highly! Please do not hesitate to ask, if you are interested! Calculated time of birth is 17.11.!

Lisään tänne odotuskuvia lähipäivinä.

torstai, 5. marraskuu 2015

Pentuja tulossa

Meille on tosiaan pentuja tulossa, ja Nasulla kasvaa masu. Tämä kuva on otettu viime lauantaina, jolloin päiviä oli takana 46. Laskettu aika on 17.11. Mahassa tuntuu olevan välillä aikamoinen hulina, eli useampi siellä rämistelee.

 

image.jpg

lauantai, 19. syyskuu 2015

Meille tulee ehkä tolleripentuja!

aresnasu.jpg

Nasu (FI JVA LT JMVA JMV-14 BALTJV-14 Belle Fox Chicago Justine) on astutettu Saksan tämän hetken parhaalla nome- ja WT-tolleriuroksella Areksella (Quatermain vom Lech-Toller Nest). Sukutaulu on vahvasti pohjoisamerikkalainen, sillä sekä Nasun että Areksen isä tulevat sieltä. Ares on Skippyn (Foxgrove´s Maritime Skipper) poika ja sen äiti on Ruotsin tollausvalio ja Saksan menestynein nome-tolleri tällä hetkellä eli Bella (Nova Bella vom Lech-Toller Nest).

Astutukset tapahtuivat nopeasti ja helposti myöhään tiistai- ja keskiviikkoiltoina eli 14. ja 15.9. Areksen kanssa Vom Lech-Toller Nestin kennelin omistajien kotona lähellä Muncheniä. Lensimme sinne päivän varoitusajalla, sillä progetesti näytti maanantaiaamuna 4,1 ng/ml tulosta.

Ares on 52 cm korkea, painaa 21-22 kg, ja se on saanut erinomaiset arvostelut jalostustarkastuksessa, joka Saksassa vaaditaan, että koiraa voi käyttää jalostukseen. Näyttelyistä se on saanut erinomaisen.

Tässä Nasun tiedot koiranetistä: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI26120/13&R=

ja yhdistelmän sukutaulu http://toller-l.org/tollerdata/pedigree.asp?ID=45106

Täältä löytyy lisää tietoa Areksesta http://www.lech-toller.de/de/hunde/quatermain.html

Nasu aloitti juoksut juuri sopivasti kolmisen viikkoa ennen SM -mejä 2015-koetta, jonne valitettavasti juoksuiset nartut eivät voi osallistua. Valtaisa harmitus piti kääntää pois mielestä, ja keskittyä pohtimaan joko olisi aika yrittää kolmatta Belle Fox -pentuetta. Juoksut tulivat luonnollisesti kaksi kuukautta etuajassa, nyt juoksuväliksi jäi 8 kk.

Olin katsellut jo pitempään Nasulle sulhoa, ja miettinyt samalla oman kasvatustyöni tavoitteita. Nasu itse tulee pentueesta, johon olen kasvattajana erittäin tyytyväinen. Se ja sen sisarukset ovat kaikki perusterveitä ja aktiivisia harrastuskoiria. Jokainen on suorittanut hyväksytysti MH-kokeen. Kaksi on läpäissyt taipparit melko helposti, ja kaikki nostavat riistaa. Ne ovat myös kauniita, usealla on jo sertejä tai varasertejä, vähintään erinomainen arvostelu jokaisella. Nasu itse on Ruotsin ja Suomen jälkivalio, sillä on näyttelyistä kaksi sertiä ja Ruotsista Cacib. Nasu on 45 cm korkea, ja se painaa 15 kg.

Koska itse arvelen oman hevostallilla juoksentelun vähenevän alkuvuodesta (tytär saanee ajokortin), haluan Nasusta pennun itselleni jonka kanssa treenailisin....no aika näyttää sitten mitä :). Ja Nasu saisi jatkaa mejäpainotteista uraansa ja metsästystä.

Ihastuin Arekseen, sen veljeen Silveriin ja Bellaan Ruotsin Tollarspecialenissa, kun näin ne kaikki Tolling Jakt Provissa eli tollauskokeessa. Ares ja Bella kilpailivat ylimmässä luokassa, ja tekivät todella hienoa työtä. Ares on päämäärätietoinen, rohkea ja nopea koira. Se on spontaani kaikelle riistalle, ja työskentelee erittäin hyvässä yhteistyössä ohjaajansa kanssa. Kotioloissa se on hyvin rauhallinen ja ystävällinen koira, ja tulee toimeen toisten urosten kanssa. Areksella on terveet lonkat, kyynärät ja terveet silmät, ja se on geenitestattu PRA:n, JADDIn ja DE:n osalta terveeksi, joten se ei kanna niiden sairausten geenejä eikä periytä niitä.

Nasulla on terveet lonkat, kyynärät, selkä ja silmät, ja se on perimänsä perusteella PRA ja CEA osalta terve (A) ja geenitestattu terveeksi, ei kantajaksi DM:ssä, ja JADD:n ja DE:n osalta se on kantaja, carrier. Eli tulevat pennut ovat näiden geenitulosten perusteella JADDn ja DE:n osalta terveitä, mutta ne voivat olla näiden geenien kantajia. Tollereilla on valtaisa määrä muitakin perinnöllisiä sairauksia, aivan kuten muillakin koiraroduilla, joten testit kertovat vain näiden tutkittujen sairauksien perimästä.

Kiitokset jo tähän astisesta mielenkiinnosta tähän pentueeseen! Jos reissumme tuottaa hedelmää, niin pennut syntyvät marraskuun puolen välin jälkeen ja ne ovat luovutusiässä noin tammikuun toisella viikolla. HUOM: pennut menevät vain aktiivisiin ja harrastaviin koteihin. Jos pentue kiinnostaa, voi itsestään ja omasta koirataustastaan kertoa sähköpostitse hulda.taskinen(@)gmail.com.

We have litterplans! Nasu (FI JVA LT JMVA JMV-14 BALTJV-14 Belle Fox Chicago Justine) has been mated with Ares (Quatermain vom Lech-Toller Nest) from Germany, and pups will born in November! Thanks from everything Doris and Thomas Hoffman and of course Michaela Hoffman, his young leader. Please, all possible inquires by email hulda.taskinen(@)gmail.com.