Kevään tahti on ollut niin tiivis, että tässä alkaa jo odottamaan kesälomaa... Ensinnäkin mejässä teimme keskeytyksen helluntain 25 -asteen helteessä Rantasalmella , ei kuitenkaan helteen vuoksi vaan siksi, että koira jumiutui totaalisesti tuoreille hirvenjäljille. Hulda on erittäin määrätietoinen, kun sillä ns. naksahtaa päässä. Kun ei tule kerta ykköstä, ei tule kakkos- tai kolmostulostakaan, ajattelin, ja jätimme homman kesken. Ensimmäinen suora oli aaltoilevaa jäljestystä, vauhdikasta ja pääosin ilmavainuista, joka johtui varmasti helteestä ja kuivasta maastosta. Keskeytys tuli toisen osuuden alussa.

Sain tuomarilta ohjeet harjoitella erittäin hirvirikkaassa maastossa. No, niistä ei kyllä ole pulaa :).

Olemme myös kevään mittaan harjoitelleet varsin vaihtelevalla menestyksellä taippareita varten. Kotioloissa homma on toiminut kohtuullisesti, ja jopa uiminen on sujunut. Nyt tosin taas olosuhteet muuttuivat suorastaan jäätäviksi, ja jo koetta edeltävä uimaanmeno tuntui olevan kiven alla. Haimme siis taippari O-tuloksen Hirvensalmelta. Koira ei ollut valmis, ei todellakaan, ja hyydyimme jo ensimmäiseen osuuteen. Se myös sai tutun poing-ilmeen päälle, kun haulikko kajahti. Lähetyskäskyn jälkeen hypähti suoraan rannalla olevaan veneeseen -- ilmeisesti aikoi soutamalla hakea linnun :).

Leirille lähdimme kuitenkin taippariryhmään, vaikka oma motivaatio oli ns. sattuneesta syystä hiukan hakusessa, mutta mukavaa oli. Kiitokset innostuneille kouluttajille, Jussille ja Tiinalle. Toisten koirien tekemisten seuraaminen ja kokemusten vaihto on myös aina opettavaista.

Oli muun muassa mielenkiintoista nähdä, miten Hulda on harjoitustilanteissa hyvin kiinni minussa: eli lokkinosto onnistui Jussin ideoimana sillä tavalla että jätin Huldan Jussin kiinnipitämäksi ja rynnistin mutkaa kohti ja karkuun. Lokki oli välillä ja niinpä vaan sain lokin käteen. Uiminen teetti töitä, kun tarjolla oli "suoraan syvään veteen", mutta periksi ei annettu ja tätä laatua onnistuminen oli ensimmäinen.

Mutta. Sitä saa mitä tilaa. Tiesin jo Huldan kanssa etukäteen, että kun koiran vie suorilta lämpimään riistaan, voi näin käydä, jos "roskariistainto" ei ole huikean korkea.

Nyt näyttää vahvasti siltä, että keskitymme tämän kesän osalta mejään ja lomailuun - toki käymme parhaamme mukaan yhteistreeneissä, jossa keskitymme riistan nostoihin. Juoksutkin naksahtavat päälle näinä päivinä, joten tauko on varmasti paikallaan.

Leirillä Tuike ja Hulda sijoittuivat Lapsi ja koira-kisassa viidensiksi. Se oli suosittu lisä leirin ohjelmaan. Kohokohtia olivat myös jutusteluhetket koiraystävien kanssa :) ja pitkästä aikaa näimme myös Happy-porukoita. Mutta sitä taas jäi miettimään, että miten ihmeessä viikonloppu voi mennä ohi näin nopeasti :). Ensi vuonna olisikin mukava tehdä tästä nelipäiväinen happening!

Nalli-beaglen suku karttuu, sillä Eräkaveri Pessi synnytti helatorstain tietämillä 7 pentua. Synnytys oli sujunut kaikinpuolin mallikkaasti, ja kaikki pennut ovat narttuja. Onnittelut Leppävirralle ja erityisesti Pessille, hieno saavutus.

Meidän ei pitänyt vielä startata mejässä, mutta on kai se mentävä jos ihan pyydetään :).  Kaarina houkutteli Pieksämäelle chessiekerhon mestaruuskokeeseen, joka oli kolmen tuomarin koe. No, saadaanpahan kokemusta ja jos sorkka löytyy tuloksesta riippumatta, olen tyytyväinen, ajattelin.

Koeaamulla starttipyssyn laukaus ei näkynyt Huldassa mitenkään. Ekana oli opastus, ja heti sen perään oma kisajälki. Opastus meni hyvin, vaikka terrieri harmittavasti teki viimeisellä suoralla kaksi  hukkaa.

Oma kisajälki näytti jo kartalla aika hurjalta korkeuskäyrineen, joten asennoiduin rinnemarssiin. Rauhoitin Huldan hyvin ennen lähtöä, ja eka osuus menikin mukavasti tiheässä taimikossa. Jälki nousi hakkuuaukolle, jossa sitten pyörittiinkin kaksi viimeistä osuutta puuskaisessa tuulessa.

Naru jäi kiinni risukasoihin tämän tästä, ja minä loikin perässä kivilouhoksen ja risukasojen yli. Yhdessä vaiheessa olin jo varma, että koira oli hukalla ja ihmettelin minne opas jäi. Tuomarin mukaan oltiin kuitenkin jäljellä.

Jäljestys muuttui kuitenkin  levottomaksi, joten kehotin koiraa ja kehuin sitten kun huomasin taas homman toimivan. Jäljeltä lähti kaksi suurta lintua, haukka ja joku muu, ja silloin annoin napakasti jälkikäskyn, joka tuli oikeaan aikaan. Sen jälkeen koira jäljesti todella hienosti kaadolle asti. Kaato oli onneksi taimikossa.

Pisteitä tuli 42, kun toinen makaus jäi aukolla merkkaamatta ja tätä poukkoiluakin oli. Erityisesti lämmitti tuomarin toteamus, että "ilman koiraa ei olisi löydetty pois". Sen verran yöllinen sade oli huuhdellut piilomerkkejä, luulisin.

Koiran kehottamisesta jäljellä ollaan montaa mieltä. Itse olen tyytyväinen, että pääsin sanomaan linnuista nuorelle koiralle, jolta on jo tehty useita kanalinnustusnoutoja. Toisekseen en ole ensisijaisesti tekemässä siitä 50 pisteen varmaa jäljestäjää - joka sekin olisi kieltämättä ihan mukavaa - vaan mejä on yksi meidän monista lajeista. Monitoiminoutajan kanssa joutuu tinkimään yksityiskohdista, näin väitän. Toivottavasti olen väärässä :).

Lauantaisena reippaana jäljentekokaverina oli Johanna Espoosta, joka kisasi chessie Veetillä. Harmi vain, ettei sunnuntai ollut Veetin päivä, ja Johannalle jäi vähän rämeikköinen kuva Pieksämäen maastoista.

Mukava viikonloppu, vaikkakin sunnuntaina hommat tulivat ns. valmiiksi jo kello 11. No iltapäivä meni kierrellessä tuttuja paikkoja Toukon kanssa. Illalla kävin vielä morjestamassa "kummilapsiani" eli Leimuviidan kennelin suomenpystykorvan pentuja. Yksi komea kummipoikauros on muuten vielä peruutuksen vuoksi vapaana!

Hulda toimi mukavasti Siilinjärven WT-viikonlopun treeneissä. Se toimi reippaasti ja iloisesti, ja teki kyllä parhaansa :). Sunnuntain ohjelma seuraili edellispäivän WT-kokeen tassunjälkiä vuosien takaisen tutun Heli Siitarin opastuksella.

Mutta treenistä. Teimme ensin linjassa kulkemista, joka oli täysin uutta meille. Ajatuksena oli, että painaisimme itse mieleen damien paikkoja, josta koirat voisivat ne sitten tarvittaessa noutaa. Huomasin, että WT-seuraamista pitäisi tehdä enemmän.

Sitten teimme markkeerauksia, jossa oja ylitettiin vinosti. Hulda toimi oikein reippaasti, ja osaltaan vaikutti varmasti sekin, että pyrin itse ohjaamaan koiraa samoin kuin treeneissä eli iloisen kannustavasti.

Harjoittelimme aluehakua, eli miten koiralle opetetaan pillikäsky ja etsiminen. Varsinaisessa aluehakutehtävässä Hulda löysi ensimmäisen hyvin, mutta toista etsiessään se meni yli hakualueen. Se tuli kuitenkin pyynnöstäni takaisin, ja pysyi sitten hakualueella. Muistaakseni Hulda teki 3-4 hakua. Kieltämättä pillikäskyt, erityisesti pysähtymisen opetus on vaiheessa. Tässäkin tehtävässä Hulda teki sen mitä se osasi. Palautukset olivat nopeita, suoraviivaisia ja suoraan käteen.

Starttipyssyn pamaukset sävyttivät työtä jokaisessa harjoituksessa. Ja ilmeisestikin se kuumensi koiraa. Viimeisenä tehtävänä oli yhdistettyä markkeerausta tutulle hakualueelle sekä muistipaikkaa. Sen jätimme tekemättä vinkumisen vuoksi, joka on meille tullut nyt tänä keväänä ja liittyy siihen, että koira kuumuu ampumisesta. Kun jätin koiran itsekseen, se malttoi olla paremmin hiljaa. Helin ohje oli selkeä, jos koira vinkuu, ei harjoitusta tehdä sinä päivänä ollenkaan.

Tehtäviä ei tehty mitenkään pitkiin matkoihin, ehkä enimmillään 40 metriin. Lisähäiriötä toivat muut peltoalueen koiraryhmät käskyineen ja harjoituslaukaukset. Kaikki koirakot odottivat vieressä toisten tehdessä tehtäviä.

Aivan mahtava päivä oli, kiitos Helille ja Savon Nuuskuille. Myös punanenistä saattoi olla ylpeä niin kisassa kuin treenissäkin, sen verran hienoa työtä tollerit tekivät mm. Pieksämäen Remu sai ALO1:n. Varsinainen koepäivä jäi multa väliin, kun tauti kaatoi lauantai-iltapäiväksi sohvalle... Näissä hommissa kyllä tervehtyy, tuli huomattua :).

Huldalla on vauhti päällä. Joillakin nartuilla juoksukierto vaikuttaa vireyteen, ja Hulda on yksi niistä. Mökillä se viuhtoo pitkin metsiä, juoksuttaa meidät lenkillä ja tekee vielä treenin päälle. Eikä näy missään. Kaupungissa se mököttää mökkiviikonlopun jälkeen kuin maansa myynyt... tylsää..

Takana on nyt pari verijälkitreeniä. Vappujäljen kanssa kävi niin, että Hulda kulki sen kahdesti, ensin omatoimisesti ja sitten lopulta hihnassa. Oma vika, mitäs tein jäljen vajaan kilometrin päähän mökiltä ja vielä kävellen, joten eipä ollut ihme, että tekemiset tulivat tarkistetuksi. Varsinaisessa jäljestyksessä se oikoi tietysti suoraan kaadolle, ei mikään tyhmä koira... No toisella kerralla jälki oli sen verran etäällä, että se mentiin vain kertaalleen. Olin melko tyytyväinen tuulisen ja kuivan kelin jäljestykseen, etenkin makauksiin ja kulmiin.  Makaukset olivat suorilla, kun  jäljentekijä teki meille vähän haastetta - hyvä niin. Tosin suorilla osuuksilla piti vähän tsekkailla riistanjälkiä. Vauhti oli hieman liian kova, joten seuraavan kerran voisi pitää narua tiukemmalla.

Tokossa AVO-luokka alkaa olla pysähtymistä lukuunottamatta kasassa. Pysähdys tuppaa valumaan. Lisää treeniä kaivattaisiin, mutta emme hötkyile.  Avasimme myös uimakauden. Huldan uintiasento on yhä porskuttava ja pysty, mutta ainakin suorilta työmatkani jälkeen tehty treeni oli lupaava. Kun mammaa on ikävä, tekee mieli vähän näyttää :). Tytsälle on tullut selvästi itsevarmuutta lisää.

Pyry kävi taas tsekattavana. Epilepsialääkkeen tasot ovat alhaiset, mutta saavat kuulema ollakin jos kohtaukset eivät uusi. Barbivet oli nostanut hieman toista maksa-arvoa, joka on kuulema tavallista. Muut arvot olivat kunnossa. Pyry rauhoitettiin, ja hammaskivet poistettiin. Samalla suu tutkittiin perusteellisesti. Suun haavaumista keskustelimme tovin, jos koira olisi nuorempi, voisi kokeilla kortisonihoitoa. Haavaumat eivät näyttäisi olevan yhteyksissä hampaisiin, vaan voivat liittyä jollakin tavoin autoimmuunijärjestelmään. Mielenkiintoista, miten Pyryllä nämä tollereiden "tyyppivaivat" tulevat näin vanhuusvuosina. Hyvä että vasta nyt, sillä olihan meillä perusterve tolleri aina 15-vuotiaaksi asti!

Pyry sai antibioottikuurin, ja nyt on vanhassa herrassa virtaa...Pyryn jaksaminen tarkoittaa siis runsasta lepäilyä, puolen kilometrin tassutteluja useita kertoja päivässä, leikkimistä leluilla ja Huldankin kanssa pientä retkuilua. Takaosa on jäykistynyt ja kulku välillä huteraa. Käytös on kuitenkin tuttua hassuttelevaa Pyryä - eli se on aina valmiina rapsuteltavaksi ja on mukana kaikissa pienissä askareissa. Sydänlääkitys jatkuu entisenä, ja sehän aloitettiin vajaa vuosi sitten sydämen vajaatoimintaan.

Ähäskutti, tää on nyt minun vaakkuni. Äläs Iippo tuo sitä nenääsi tähän.

 Pyry ja 16-vuotislahja. Pelataanko palloa?

Ja on täällä yksi vähän totinen poika. Nallin vanhin poika eli Tölpänsalon Rokka.